Lasten ja nuorten sarjakuva- ja animaatiokurssi Vuosaaressa (kevät 2017)

Kurssilla käydään läpi sarjakuvan ja animaation perusteita sekä tutustutaan kuvallisen tarinankerronnan saloihin erilaisten harjoitusten kautta. Kurssi sopii niin aloittelijoille kuin jo jonkun verran sarjakuvaa ja animaatiota tehneille. Kevään aikana on mahdollisuus kokeilla monipuolisesti eri tekniikoita tussipiirustuksesta digitaaliseen kuvankäsittelyyn, mutta pääpaino on omien ideoiden ja tarinoiden toteuttamisella. Tehtäviä tehdään sekä yksin että ryhmässä.
Osallistumismaksu sisältää materiaalit, mutta omia lempivälineitä saa myös ottaa mukaan. Kurssille voi osallistua koko kevään ajaksi tai vaikka vain muutamalle kerralle. Tervetuloa mukaan!

KURSSITIEDOT:

Ikäryhmä: 7–12 vuotiaat
Hinta: 65€ / 12 kertaa, 8€ / yhden kerran. Sisarusalennus on 25 % (ensimmäinen sisarus maksaa normaalin maksun, muut saavat 25 %:n alennuksen). Myös ryhmäalennus vähintään viiden hengen ryhmistä. Alennus on 20% täydestä kurssihinnasta per henkilö.
Paikka: Vuosaaren sarjakuvapiste, Vuosaaren kirjasto / Vuotalo, Mosaiikkitori 2
Aikataulu: 26.1.–27.4.. torstaisin klo 17–18.45, (12 opetuskertaa, hiihtolomalla 23.2. ja kiirastorstaina 13.4. taukoa)
Opettaja: Verna Kuutti
Ilmoittautuminen: Verkkolomakkeella. Mainitse alennusryhmästä lisätiedoissa.

animaatio-keith

Kuvitus: Keith Eggleton