Pop-up комикс-центр @ Murmansk 23.–24.9.2017

In English below!

Sarjakuvaseuralta lähtee jälleen Pop-up Sarjakuvakeskus Venäjälle – tällä kertaa Venäjän pohjoisimpaan kaupunkiin Murmanskiin. Kulttuurikeskus Laplandiyassa syyskuun 23.–24. järjestettävä Polarcon on pohjoisen napapiirin suurin fantasiaan, elokuviin ja teknologiaan keskittyvä festivaali. Festivaalin ohjelmaan kuuluu muun muassa työpajoja, luentoja, cosplay-kilpailu, näyttelyitä, esityksiä sekä erilaisia teemoittain rakennettuja alueita kuten videopelialue ja sarjakuva-alue.

Suomen sarjakuvaseura osallistuu Polarconiin Pop-up Sarjakuvakeskuksella, jossa on luettavana ja ostettavana suomalaista sarjakuvaa, esillä eri taiteilijoiden töitä sisältävä Mute-näyttely, yleisöluento suomalaisen sarjakuvan kentästä sekä kaikille avoimia sarjakuvatyöpajoja vaihtuvilla teemoilla. Paikallisille nuorille taiteilijoille pidetään kaksipäiväinen kantaaottavan sarjakuvan työpaja. Pop-up Sarjakuvakeskuksessa paikalla ovat sarjakuvaopettaja ja -taitelija Petri Koikkalainen, sarjakuvataiteilija Aino Sutinen ja tuottaja Noora Vuorelainen.

Ennen Polarconia suomalaisesta sarjakuvasta pääsee nauttimaan myös muualla kaupungissa. Suomen Pietarin-pääkonsulaatin Murmanskin toimipisteessä  järjestettävällä Suomi-klubilla 21.9. on ohjelmassa luento suomalaisen sarjakuvan kentästä sekä työpaja omaelämäkerrallisten matkasarjakuvien teosta. Luento kuullaan myös aiemmin päivällä Murmanskin kaupunginkirjastossa. Perjantaina 22.9. Suomen sarjakuvaseura vierailee Murmanskin yliopistossa kertomassa paikallisille sosiaalityön opiskelijoille sarjakuvan käytöstä työkaluna sosiaalityössä.

popupmurmansklogo netti

The Finnish Comic Society is bringing a Pop-up Comics Center to Polarcon, the biggest festival in the Arctic Circle focusing on fantasy, technology and cinema. Polarcon will be held at the Laplandiya culture center in Murmansk, the northernmost city in Russia, over the weekend of 23th–24th September. 

At Polarcon the visitors will be able to take part in workshops, lectures and cosplay competitions as well as test, buy and admire games, gadgets, comics, movies, exhibitions etc. At the Finnish Pop-up Comics Center the visitors can read and buy Finnish comics and take part in comic drawing workshops. The MUTE exhibition, showcasing Finnish comic artists, will also be shown at the pop-up. During the weekend the guests will hear a lecture about the Finnish comic scene. Present at the pop-up will be comic artist and teacher Petri Koikkalainen, comic artist Aino Sutinen, and producer Noora Vuorelainen. The event also includes a master class for local young comics artists about opinions in comics. 

The lecture about Finnish comic scene will be given also at Murmansk city library on Thursday the 21st. The same evening, Finnish comics will be the main theme of “Suomi-klubi”, a club night focusing on Finnish culture, held at the Finnish consulate in Murmansk. In addition to the lecture, the visitors will also be invited to participate in a workshop about autobiographical travel comics. On Friday the 22nd The Finnish Comics Society will visit the students of social science at the University of Murmansk, where we give a lectue and workshop on the theme of using comics as a tool in social work. 

Polarcon: Kulttuurikeskus Laplandiya, Geroyev severomortsev, 2, Murmansk, Venäjä

https://vk.com/polarcon

Suomi-klubi: Suomen Pietarin-pääkonsulaatin Murmanskin toimipiste, Ulitsa Zavodskaja 2, Murmansk, Venäjä

http://www.finland.org.ru/public/default.aspx?contentid=356124&nodeid=37039&culture=fi-FI

Projektia on tukenut Koneen säätiö.

polarcon