Viuh! Sarjakuvakeskuksen kurssien yhteisnäyttely

Viuh! -näyttely esittelee Sarjakuvakeskuksen kursseilla kevään aikana tehtyä taidetta. Näyttely jakautuu kahteen tilaan, Galleria Sarjakuvakeskukseen ja Harjun nuorisotalolle. Näyttelyssä näkyy monen ikäisten taiteilijoiden kädenjälki, sillä taidetta on tehty sekä aikuisten, nuorten että lasten kursseilla. Taideteosten yhteisenä teemana on liike ja vauhti! Näyttelyssä on eri tekniikoin piirrettyä ja maalattua sarjakuvaa, sarjakuvakirjoja ja animaatioita. 

lasten viuh web

Galleria Sarjakuvakeskuksessa näyttely on esillä 7.5.–6.6.2018. Siellä on kuvituskurssilla, sarjakuvailmaisun kursseilla, Arabian sarjakuvakursseilla ja animaatiokursseilla, nuorten kurssilla, sekä Tapiolan, Tikkurilan, Vuosaaren ja Lehtikuusen sarjakuvakursseilla ja iltapäiväkerhoissa tehtyä taidetta. Kurssien opettajina ovat toimineet Nadja Sarell, Karri Laitinen, Antti Hintsa, Lauri Pulkkinen, Hannele Richert, Heta Huttunen, Milja-Maaria Terho, Warda Ahmed, Veera Varteva ja Maija Ihanainen. Avajaisia juhlitaan 10.5. klo 15–18. Tervetuloa!

Harjun nuorisotalolla näyttely pidetään 19.5.-3.6.2018. Näyttely aukeaa Kallio kukkii -viikonloppuna 19.5.-20.5., jolloin Harjun nuorisotalossa ja sen ulkoalueilla on myös Sarjakuvakeskuksen työpajoja ja paljon muuta tekemistä. Harjussa näyttelyyn osallistuvat Suutarinkylän, Ruoholahden, Kartanonkosken, Oulunkylän, Soukan, Karatalon, Roihuvuoren ja Vallilan sarjakuvakurssit ja iltapäiväkerhot sekä Arabian animaatiokurssi. Harjussa olevat teokset ovat kaikki lasten kursseilla tehtyjä. Kurssien opettajina ovat toimineet Saara Pirhonen, Kalle Keinonen, Milena Arnkil, Maija Ihanainen, Stina Riikonen ja Lauri Pulkkinen. Näyttelyn avajaiset ovat 23.5. klo 15–18. Avajaisissa on tarjolla mehua sekä pientä syötävää, ja nuorisotalon salissa näytetään lasten animaatioita!

Galleria Sarjakuvakeskus, Porthaninkatu 9 

Näyttely on avoinna 7.5.–6.6.2018 Galleria Sarjakuvakeskuksen aukioloaikoina ma-pe 12–19 ja la 11–16

Avajaiset 10.5.2018 klo 15–18

Harjun nuorisotalo, Aleksis Kiven katu 1-3

Näyttely on avoinna 19.5.–3.6.2018 Harjun nuorisotalon aukioloaikoina ma-to klo 14–21 

(tila on poikkeuksellisesti suljettu maanantaina 21.5.). 

Sarjakuvakeskuksen Kallio kukkii -työpajat 20.5. klo 12–18

Avajaiset 23.5.2018 klo 15–18.