LORE – That Which is Taught to Us. Sarjakuvatyöpaja tämän päivän pohjoisista kansantaruista. Haku 18–30-vuotiaille

Linkki englanninkieliseen tiedotteeseen, tietoa voi myös välittää pohjoismaisille nuorille tekijöille!

Suomen sarjakuvaseura järjestää Helsingissä risopainotyöpajan kahdelletoista 18–30-vuotiaalle pohjoismaiselle sarjakuvataiteilijalle elokuussa 2018. Viikon mittaisessa työpajassa osallistujat toteuttavat risolla painettuja sarjakuvanovelleja, joiden teemat keskittyvät nykypäivän pohjoismaisiin kansantaruihin, myytteihin ja urbaaneihin legendoihin. Osallistujien työpajassa toteuttamat sarjakuvat tulevat jakeluun Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 1.–2.9.2018.

sarjakuvakeskusnettisivut4.6

Kuvitus © Jon Kuitunen 2018

TYÖPAJAN TEEMA

Tietynlaiset tarinat jäävät kertojansa repertuaariin vuosikausiksi, etenkin omassa lapsuudessa kuullut kertomukset. Osa tarinoista on saattanut kulkeutua omilta isovanhemmilta eteenpäin, tai ne on kuultu yökylässä kaverin luona. Kesken pimeän metsälenkin mieleen saattaa muistua tarina aavemaisista askelista ja piikaa keskellä yötä seuranneesta kuolleesta sulhosta. Kylmänä talviyönä ajatus saattaa taas harhautua kertomukseen, josa ilman kypärää ajaneen moottorikelkkailijan aivot jäätyivät kesken kotimatkan.

Kansanperinne on kollektiivinen ilmaus tietyn ryhmän jakamasta kulttuurista; se sisältää kyseiselle kulttuurille, alakulttuurille tai ryhmälle yhteisiä perinteitä. Näihin sisältyy erilaisia suullisia perinteitä kuten satuja, sanontoja ja vitsejä. Muita sanalliseen tarustoon kuuluvia muotoja ovat mm.:

  • Salaliittoteoriat
  • Kansantarut
  • Kummitustarinat
  • Vitsit
  • Legendat
  • Paikannimet
  • Sanonnat
  • Arvoitukset
  • Taikauskot
  • Urbaanit legendat

Tässä työpajassa osallistujat toteuttavat lyhyitä novellisarjakuvia, jotka keskittyvät nykypäivän pohjoismaiseen kansanperinteeseen. Tarinat voivat pohjautua perinteisiin kansantaruihin, ratkaisemattomiin mysteereihin, ajankohtaisiin urbaaneihin legendoihin tai pureutua jokapäiväisiin sanontoihin ja niiden taustoihin. Pohjoinen on täynnä erilaisia lähteitä, joista hakea inspiraatiota – mikä on sinun lähtöpisteesi?

Huomio kulttuurisesta lainaamisesta: Pyydämme osallistujia välttämään alkuperäiskansojen tai vähemmistökulttuurien (esim. saamelais- ja romanikulttuuri) lähdemateriaalin käyttöä, mikäli osallistuja ei itse kuulu kyseiseen ryhmään. Rohkaisemme vahvasti vähemmistöjä edustavia taiteilijoita hakemaan mukaan tähän työpajaan, jotta voimme tarjota uusille äänille mahdollisuuden tulla kuulluksi sarjakuvan kautta.

Työpajan vaiheet

Suomen sarjakuvaseura järjestää Helsingissä risopainotyöpajan 12 nuorelle pohjoismaiselle sarjakuvataiteilijalle. Risopainokone mahdollistaa miltei offset-laatuisen painojäljen toteuttamisen ruohonjuuritasolla, kuin kopiokonetta käyttäen.

Osallistujat suunnittelevat tarinaideansa ennen varsinaista työskentelyjaksoa etänä yhdessä työpajan ohjaajien kanssa, jolloin varsinaiseen painotekniikkaan tutustumiseen ja painettujen töiden toteuttamiseen jää aikaa itse työpajaviikolla. Osallistujat toteuttavat töidensä painoserät ja ne tulevat jakeluun Helsingin sarjakuvafestivaaleilla työpajan jälkeisenä viikonloppuna.

Työpajan työskentelykieli on englanti, mutta sarjakuvien kieli on vapaa.

Työpajan rakenne

Osa 1: Suunnittelujakso

Projektiin sisältyy etätyöskentelynä toteutettava suunnittelujakso 1.6.–25.8.2018. Jakson aikana osallistujat valitsevat, kehittävät ja luonnostelevat tarinaideoitaan yhdessä työpajan ohjaajien ja toistensa kanssa.

Osa 2: Työpaja Helsingissä

Työpaja pidetään Helsingissä 26.–31.8.2018. Työpajaviikon aikana osallistujat viimeistelevät omat sarjakuvasivunsa ja toteuttavat töiden painoserät (esim. zine- tai julistemuodossa) Sarjakuvakeskuksen risopainon avulla.

Töiden käyttöoikeudet ja jakelu

Osallistujat pitävät kaikki oikeudet omiin töihinsä ja niistä tehtyihin painoteoksiin. Suomen sarjakuvaseura pyytää oikeuden käyttää työpajassa tehtyjä teoksia projektin omassa epäkaupallisessa tiedotuksessa. Seura pitää pienen erän kustakin työpajassa tehdyssä painoksesta projektin arkistointia varten ja esitelläkseen projektin tuloksia myös jatkossa.

Työpajassa toteutetut painoserät tulevat jakeluun Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 1.–2.9.2018. Festivaalit tarjoaa yhteisen näytteilleasettajapöydän osallistujille Zine Festin myyntialueelta. Työpajan risopainokset voidaan jakaa joko ilmaiseksi tai osallistujien yhteisesti päättämää myyntihintaa vastaan.

Kuka voi hakea?

Työpaja on suunnattu nuorille pohjoismaisille ja Pohjoismaissa asuville sarjakuvataiteilijoille. Hakukriteerit työpajaan osallistumiselle ovat:

  • Hakijalla on joku seuraavien maiden kansalaisuus tai hän asuu jostakin näistä maissa: Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska.
  • Hakija on 18–25-vuotias.

Osallistujien saamat edut

Työpajan osallistujat saavat seuraavia tukia ja etuja järjestäjältä:

  • Meno-paluumatkakulut Helsinkiin
  • Hostellimajoitus Helsingissä projektin ja Helsingin sarjakuvafestivaalien ajalta
  • Ateriaedut työpajajaksolta (aamiainen, lounas, illallinen ja pientä evästä)

Hakuohjeet

Täytä seuraava lomake haun eräpäivään 4.6.2018 mennessä. Lisää yhteystietojesi lisäksi linkki/liite omaan portfolioosi/nettisarjakuvaasi ja kerro lyhyesti kolmesta (3) mahdollisesti tarinaideasta, joista haluaisit tehdä sarjakuvasi. Kerro kustakin ideasta lyhyesti 1–3 lauseen kappaleilla.

Työpajaan on jaossa 12 paikkaa, 2–3 paikkaa kullekin projektissa mukana olevalle maalle (Tanska, Suomi, Islanti, Norja, Ruotsi). Osallistujat valitaan työnäytteiden ja esittämiensä tarinaideoiden perusteella.

Sarjakuvaseura pyrkii kaikessa toiminnassaan syrjimättömyyteen ja edistämään taiteen saavutettavuutta, tasa-arvoa, moniäänisyyttä, yhteisöllisyyttä ja rasisminvastaisuutta. Näihin arvoihin sitoutuen, projektin osallistujavalinnoissa otetaan huomioon myös tasa-arvoinen ja moniääninen edustus eri taustoista tulevien taiteilijoiden kesken.

ENGLANNINKIELINEN HAKULOMAKE (GOOGLE)

Linkki Facebook-tapahtumaan.

Järjestäjä

Lisätietoja projektista voi tiedustella sähköpostitse:

Suomen sarjakuvaseura ry, Maura Manninen, projektikoordinaattori, maura.manninen@sarjakuvaseura.fi

Projektin tukijat

Lore – That Which Is Taught to Us on saanut tukea NORDBUK-komitealta (Nordic Committee for Children and Young People) vuonna 2018.