Pop-up Sarjakuvakeskus Moskovassa, sarjakuvaa narkomaaneille ja videoreportaasi

Sarjakuvakeskuksen iskuryhmä nousi keskiviikkona yöjunan kyytiin päämääränään Moskova. Matka Tolstoi-junan kyydissä oli varsin jännittävä. Matkanjärjestäjänä epäilin, että joudumme palaamaan maitojunalla takaisin Vainikkalasta, varmasti unohdettuani jonkin tärkeän asiakirjan. Viisumit ja maahantulokorttimme leimattiin kuitenkin iloisesti, ja saavuimme Moskovaan Leningradskin asemalle varhain torstaiaamuna.

Ensimmäisenä kohteenamme oli Venäjän valtion kirjaston nuorten aikuisten osasto, jossa sijaitsee visuaalisen taiteen ja sarjakuvan keskus. Venäläisten kollegoiden sarjakuvakeskus koostuu sarjakuvakirjastosta, joka sisältää sekä venäläistä sarjakuvaa että käännössarjakuvaa. Suomalaista sarjakuvaa edustava hylly oli hyvin pieni, mutta varsin laadukas. Sarjakuvakirjaston lisäksi keskuksella on monikäyttötila, jossa on mm. näyttelyitä, sarjakuvaharrastajien -ja piirtäjien tapaamisia sekä mangakerho. Tuliaisina kirjastolle Helsingistä toimme mukanamme pohjoismaista nykysarjakuvaa esittelevän Nordicomics Islands -näyttelyn, joka on aiemmin matkannut jo lukuisissa Pohjoismaiden sekä Baltian kaupungeissa. ”Very impressive”, kommentoi keskuksen johtaja Alexander Kunin.

moskova-kati

 

DSC01221

Seuraava kohteemme oli Flaconin taidehalli, joka toimi KoMMissia-sarjakuvafestivaalin pääkallopaikkana ja myös meidän tukikohtanamme seuraavat kolme päivää. Flaconiin pystytimme suomalaista sanattomaa sarjakuvaa esittelevän Немой -näyttelyn. Viikonlopun ajan Pop-up Sarjakuvakeskus tarjoili mm. koululaisryhmille sarjakuvan perusteiden työpajaa, sekä kaikille avoimia työpajoja, joissa opeteltiin yhteisöllistä jatkosarjakuvan tekemistä, supersankarisarjakuvaa ja seikkailusarjakuvaa.

Työpajojen ohessa oli myös sarjakuvakauppa ja kahvilatoimintaa. Työpajat osoittautuivat valtaisan suosituiksi, innokkaita piirtäjiä istui pöytiemme äärellä nonstoppina kello 12 aina kello 20 asti. Yhteisen kielen puuttuminen ei ollut Sarjakuvakeskuksen opettajille Karri Lehtoselle ja Petri Koikkalaiselle kuin oppilaillekaan mikään ongelma. Työpajoissa keskityttiin myös tekemään paljon sanatonta sarjakuvaa. Sarjakuva on ilmaisumuotona niin tehokas ja monipuolinen, ettei sanoja aina tarvita. Sarjakuvataiteilija Terhi Ekebom opetti myös innokkaimmille oppilaille raapetekniikoiden hyödyntämistä sarjakuvassa.

DSC01239

Festivaalin jälkeen ohjelma jatkui tiistaina ja keskiviikkona jälleen nuorten aikuisten kirjastolla seminaarihenkisenä, teemanaan sarjakuvan opettaminen. Sarjakuvataiteilija -ja opettaja Petri Koikkalainen piti toiminnallisen luennon sarjakuvan käyttämisestä mm. opetus-ja sosiaalityössä. Seminaariin osallistui kirjastotyöntekijöitä, sosiaalityöntekijöitä sekä eri alojen opettajia. Karri Lehtonen ja Terhi Ekebom opettivat yhteisvoimin venäläisille sarjakuvapiirtäjille tarinankerrontaa ja improvisaatiota kirjastolla.

Sarjakuva on taiteena varsin nuori ja uusi Venäjällä, ja useimmat nykypiirtäjät ovat ottaneet vaikutteensa länsimaisesta valtavirran sarjakuvista. Piirtäjät ovat usein teknisesti varsin taitavia, mutta heidän tarinan kerronnassaan on usein vielä kehitettävää. Halusimme antaa heille uusia ajatusmalleja ja kertomistapoja, joita käyttää välineenä sarjakuvan tekemisessä. Nähtäväksi jää millaiseksi venäläinen sarjakuvakulttuuri tulee todella muotoutumaan, mutta ainakin iskuryhmämme poistui maasta väsyneinä ja tyytyväisinä.

Teksti: Kati Vuopala
Kuvat: Terhi Ekebom, Juha Hilpas

Sarjakuvaa narkomaaneille

Sarjakuvakeskuksen opettajat Karri Lehtonen ja Petri Koikkalainen kävivät Moskovan-matkallaan myös vetämässä osallistavan sarjakuvapajan paikallisten huumeriippuvaisten luona. Lehtonen kertoo kokemuksestaan.

–Alunperinkin oli puhetta, että pop-up-projektiin kuuluu myös paja tai pajoja paikallisille erityisryhmille. Huonossa kunnossa olevien narkomaanien tapaaminen oli kuitenkin yllätys, johon emme voineet etukäteen varautua kovin hyvin.

Tapaamisessa oli yhteistyötahona paikallinen katutyötä tekevä narkomaanien avustusjärjestö, joka toi asiakkailleen kotiin ruokaa, lääkkeitä ja ruiskuja. Tapaamisen järjestäjänä ja tulkkina toimi moskovalainen sarjakuva-aktiivi Anna Voronkova.

DSC01212–Olimme siis käymässä näiden ihmisten kotona, eräänlaisessa kommuunissa. Etukäteen tiesimme tosi vähän mitä odottaa. Paikalla oli yksi nainen ja seitsemän miestä. 

–Sarjakuvan perusopetusta varten meillä oli mukana tarvittavat kynät, tussit ja paperit. Pian tajusimme kuitenkin, ettemme voi vetää tavallista sarjakuvapajaa. 

Moni asiakkaista piti hommaa aika turhana ja koki he että tarvitsevat avukseen pikemminkin rahaa kuin sarjakuvaa. Opettajat pääsivät kuitenkin keskustelemaan huumeidenkäyttäjien kanssa näiden elämäntarinoista ja muutaman kanssa tarinoita saatiin myös piirrettyä yhdessä paperille. 

–He myös kysyivät meiltä vastauksia Moskovan huumeongelmiin, mutta emme osanneet antaa vastauksia tällaiseen. Lopulta he alkoivat kertoa itsestään ja piirtää kuvia omista haaveistaan. Yhdenkin naisen kanssa piirrettiin tarinaa yhdessä. Minä piirsin ensin ja hän piirsi oman version omasta elämäntarinastaan. Lopuksi kuvittelimme tarinalle toiveikkaan lopun. Mielestäni moni heistä koki vierailun lopulta selkeästi hyvin ja että oli positiivista että kuuntelimme heidän tarinoitaan. 

–Samalla tuli mietittyä, mikä oikeus esimerkiksi juuri minulla on mennä ulkopuolisena sinne heidän tilaansa. Miksi olen täällä opettamassa sarjakuvaa? Yhtäkkiä sarjakuvan opettaminen tuntui vähän päälleliimatulta ja tuputtamiselta. 

Metodi on kuitenkin hedelmällinen ja Lehtonen haluaa työssään kehittää nimenomaan erityisryhmien kanssa tehtävää sarjakuvatyötä. Viime aikoina hän on työskennellyt muun muassa muistisairaiden oppilaiden kanssa.

–Sarjakuvaa voi käyttää myös vaikeiden erityisryhmien, kuten narkomaanien tai vankien kanssa, mutta silloin paikalla on hyvä olla alan ammatilainen, joka tuntee ryhmän tarpeet. On niin paljon juttuja, joita täytyy ottaa huomioon. Sarjakuvasta on paljon hyötyä, kun se osataan kohdistaa juuri sille ryhmälle. Toisaalta jos kaikki porukasta eivät ole lähtökohtaisesti kiinnostuneita, tarvitaan myös enemmän aikaa asian kypsyttelyyn.

Sarjakuvan tekemisestä on hyötyä omien kokemusten tallentamiseen ja käsittelyyn, vaikka itse tuotosta ei kukaan koskaan edes näkisi. Vaikeitakin asioita voi jäsentää oman piirtämisen ja kirjoittamisen kautta. 

–Luovasta toiminnasta on kyllä aina hyötyä. 

Narkomaanikokemus jäi mieleen inhimillisenä kohtaamisena.

–Tuntuu, että heidänkään tarinoitaan ei oikeasti kovien usein kuunnella. Toisaalta tällaisessa työssä ei voi alkaa terapeutiksi, kun ei ole alan ammattilainen. Voi vain olla omana itsenään paikalla kuuntelemassa ja tarjota jotain uutta näkökulmaa. Kuten nyt sarjakuvaa. Ihmisten kohtaaminen on aina tosi hienoa. 

–Tällainenkin toimnta voi hetkellisesti tuoda jotain positiivista päivään kaiken kurjuuden keskellä – silloinkin vaikkei se kenenkään elämää pelastaisi. 

Haastattelu: Aino Sutinen
Kuva: Juha Hilpas

Videoreportaasi Moskovasta

 

Videot: Juha Hilpas, Karri Lehtonen