Heimdall – Myyttinen esikoisalbumi

Galleria Sarjakuvakeskuksella on marraskuun 16. päivään asti esillä saksalaisen Max Baitingerin CIRCLE PIT -näyttely, joka esittelee paitsi hänen esikoisalbumiaan, juuri suomennettua Heimdallia (Sarjakuvakeskuksen julkaisuja), myös muita Baitingerin teoksia. Näyttely on osa Baitingerin Cune Comics-In-Residence -taiteilijaresidenssiohjelmaa Helsingissä. Näyttelyn pystytyksen ohessa Max ehti kertoa hieman lisää itsestään ja työskentelystään.

Max kertoi piirtäneensä sarjakuvia lapsesta asti, mutta syrjemmälle jäänyt harrastus sai uutta pontta hänen opiskellessaan taidekoulussa Leipzigissä. Sitä ennen Max oli opiskellut puusepäksi. ”Opiskeluaikoina luin paljon uudempia sarjakuvia. Sain niistä inspiraatiota omaankin työskentelyyni.”

MAX1SMALLsakari

Baitingerin esikoisalbumi Heimdall kertoo skandinaavisen mytologian tutuista hahmoista Thorista, Odinista ja tietysti itse Heimdallista. Näkökulma on kuitenkin uudenlainen, sillä rohkean Thorin ja viisaan Odinin sijaan Baitingerin sarjakuva kertookin Eddan tapahtumista kaiken näkevän Heimdallin silmin. Heimdallin tehtävänä on tarkkailla Valhallan tapahtumia ja varoittaa Einherjar-sotureita suuresta sudesta, joka tulee syömään auringon. Max kertoi kiinnostuneensa mytologioista opiskeluaikoinaan. ”Luin aluksi Gilgameshiä ja sitä kautta kiinnostuin myös muista eepoksista. En sanoisi olevani niinkään kiinnostunut juuri skandinaavisesta mytologiasta, vaan nimenomaan Heimdallin hahmo kiehtoo minua. Hän vain istuu paikoillaan ja näkee kaiken, mitä ihmiset tekevät.” Heimdall on lähes täydellinen vastakohta sotaisalle supersankarille, Thorille, joka on viime vuosina esiintynyt sarjakuvien lisäksi myös valkokankaalla. 

Heimdall nayte

Heimdall on syntynyt Leipzigin taidekoulun opinnäytetyönä. Max kertoi lopputuloksen olevan jotain aivan muuta kuin mitä hän puolen vuoden projektia aloittaessaan ajatteli. Tällä hetkellä hän työskentelee uuden albumin parissa. ”Albumi on vasta alkuvaiheessa, tällä hetkellä lähinnä luonnostelen tarinaa ja kuvitusta, mutta eräänlainen intro tarinaan on esillä myös täällä näyttelyssä.” Residenssinsä aikana Max pyrkii rikkomaan arkisen työskentelynsä rutiinia. Suomenlinna on siihen erinomainen paikka, sillä saaren hiljaisuudessa ja rauhallisuudessa on helppoa päästä uudenlaiseen työskentelyrytmiin. Piirtämisen lisäksi Max kertookin kokkailleensa paljon Helsingissä viettämiensä päivien aikana.

Max Baitinger on osa Leipzigissä toimivaa kollektiivia, joka järjestää kaupungissa Millionaire's Club -nimistä sarjakuvafestivaalia. Tapahtuma järjestetään maaliskuussa samanaikaisesti Leipzigin kirjamessujen kanssa. Millionaire's Clubin järjestäjät suunnittelevat myös uutta residenssiprojektia Leipzigiin, ja hyvä ajankohta voisi olla juuri festivaalien aikaan. ”Olisi tietysti hienoa, jos saisimme jonkun viettämään residenssiään juuri järjestämämme tapahtuman aikaan, mutta jos se ei onnistu niin ei voi mitään. Suunnitelma on vielä melko alkuvaiheessa.”

Heimdall nayte-sarjis

Näyttelyn avajaisia ja Heimdallin julkaisua juhlitaan Sarjakuvakeskuksella ma 21.10. klo 1821, ja sitä ennen Oulun sarjakuvafestivaaleilla la 18.10. klo 17. Baitinger on Oulun festivaalien ainoa ulkomainen vieras.

Heimdall 8,00 € verkkokaupassa. 

Teksti: Laura Antola
Kuvat: Sakari Sivonen ja Max Baitinger