Jakomäessä tehdään rumasta kaunista

Sarjakuvakeskus järjestää Helsingin Jakomäessä sarjakuvatyöpajaprojektin. Pajat ovat osa Savi ja puu kaupungissa -hanketta, jossa Jakomäen ja Alppikylän välissä sijaitseva Lahdentien alikulkutunneli muutetaan taiteen avulla viihtyisämmäksi, tehdään siis rumasta kaunista.

Alikulkutunnelin toteutus on poikkitaiteellinen projekti, joka yhdistää mm. keramiikkataidetta, musiikkia ja kuvataidetta. Lopullinen toteutus tapahtuu taitelijoiden Karin Widnäsin ja Pekka Paikkarin johdolla yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Suunnittelussa on ollut kuitenkin mukana paljon paikallisia nuoria, joiden tekemiä kauniita sanoja ja kuvituksia nähdään valmiissa taideteoksissa. Osallistava ja monitaiteellinen hanke valmistuu syksyllä 2013.

Sarjakuvakeskus vastaa hankkeesta tehtävästä kirjasta, joka toteutetaan suurilta osin sarjakuvana. Sarjakuvien piirtäjinä toimivat paikalliset nuoret ja käsikirjoitukset ovat työstetty yhdessä Sarjakuvakeskuksen opettajien kanssa. Kirjasta tulee fiktiivinen dokumentti, joka pohtii alikulkutunnelin merkityksiä ja tarkoitusta, välillä hyvinkin mielikuvituksellisella tavalla.

551342 498194483581585 799945846 n

Kuvisluokassa on hiljaista, kun kaikki keskittyvät työhönsä. Sarjakuvakeskuksen Antti Hintsa opettaa.

521729 498192933581740 1446040205 n

Lisa ja Rita työn touhussa. 

15216 498192900248410 574077585 n

Eemelin luontoaiheinen sarjakuva, johon ilmestyy jokin yllättävä käänne...

15249 498194240248276 2118223105 n

Mitäs ihmettä tässä tapahtuu?? Niklaksen satumaisen tarinan lyijykynäluonnos.

Valokuvat ja kuvatekstit: Nanna Iipponen